Juhlapäivien  valinnasta ja juhlien päivämääristä

Kalenterissa esitellään valikoima kulttuurisia ja kansallisia juhlapäiviä, eri uskontojen juhlapyhiä ja -aikoja sekä muita tärkeitä päiviä kuten YK:n päivä ja Lapsen oikeuksien päivä.

Kalenterissa ei esitellä kaikkia tietyn uskonnon juhlia, vaan valikoima niistä. Juhlat on valittu siten, että oppilas saa kattavan kuvan eri perinteiden juhlista ja suomalaisesta moninaisuudesta.

Kullakin juhlaperinteellä on oma värikoodinsa, joka näkyy kalenterisivun alareunassa.

Huomioithan, että perheiden ja yksilöiden tavat viettää oman kulttuurinsa ja uskontonsa juhlia vaihtelevat hyvin paljon. Oppilaiden on hyvä olla tietoisia tästä ja huomioida se, että saman uskonnonkin sisällä tavat ja traditiot saattavat vaihdella paljonkin.

Eri perinteissä käytetään erilaisia ajanlaskun tapoja. Länsimaiset kalenterit, kuten tämä kalenteri, on sidottu ns. gregoriaaniseen kalenteriin, islamilaiset juhlat taas kuukalenteriin ja monet aasialaiset juhlat kiinalaiseen kalenteriin.

Muihin ajanlaskutapoihin sidotut juhlat ”vaeltavat” länsimaisessa kalenterissa, eli siirtyvät joka vuosi hieman. Esimerkiksi ramadan-paasto siirtyy vuosittain parilla viikolla aikaisemmaksi. Voit lukea lisää ajanlaskusta täältä.

Ajanlaskusta ja kalentereista

Juliaaninen kalenteri otettiin käyttöön antiikin Roomassa, Julius Caesarin hallintokauden aikana, mistä kalenteri on myös saanut nimityksensä. Tällöin vuoden alkamisajankohta määrättiin alkavaksi 1. tammikuuta. Käytännössä tämä ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi ja monessa Euroopan maissa vuosi vaihtui kristillisellä ajalla jonain muuna ajankohtana, esimerkiksi Marian ilmestyspäivänä. Alkuaan roomalaisten vuosi alkoi maaliskuusta. Siitä johtuen vuoden yhdeksättä kuukautta eli syyskuuta sanotaan monissa kielissä vieläkin seitsemänneksi (September), kymmenettä eli lokakuuta kahdeksanneksi (October), marraskuuta yhdeksänneksi (November) ja joulukuuta kymmenenneksi (December) (vrt, latinan numerot. 7”septem”, 8 ”octo”, 9”novem” ja 10”decem”). Keskiajalla pyrkimykset yhtenäiseen kalenteriin yleistyivät käytännön syistä. Lopullisesti tammikuun alku vakiintui vuoden aluksi kuitenkin vasta 1753, kun juliaanisesta kalenterista siirryttiin gregoriaaniseen.

Gregoriaaniseen kalenteriin juliaanisesta kalenterista siirtyminen johtui siitä että, juliaanisen ajanlaskun mukaan vuoden keskipituus on 365 päivää ja 6 tuntia, vaikka aurinkovuosi todellisuudessa on 11 minuuttia ja 14 sekuntia lyhempi. Siten juliaaninen vuosi jää aina 128 vuodessa yhden vuorokauden jälkeen aurinkovuodesta. Asia korjattiin paavi Gregorius XIII:n aikana 1582, jolloin ero oli kasvanut jo 10 vuorokauteen. Gregoriaanisen kalenterin mukaan karkausvuosia on joka neljäs vuosi, mutta poikkeuksena ovat täydet sata luvut. Gregoriaaninen kalenterikaan ei ole aivan tarkka, vaan poikkeaa aurinkovuodesta yhden vuorokauden noin 3300 vuodessa. Juliaanista kalenteria käytetään yhä ortodoksisessa maailmassa. Tästä syystä esimerkiksi Venäjän ortodoksien juhlienviettoajat poikkeavat hieman gregoriaanista kalenteria noudattavien kristittyjen juhlien ajankohdasta. Juliaanista kalenteria on korjattu Konstantinopolin yleisortodoksisen kirkolliskokouksen päätöksellä vuonna 1923. Tästä kalenterista käytetään myös nimitystä uusi kalenteri. Korjauksen tarkoitus oli yhtenäistää juliaaninen kalenteri gregoriaanisen kalenterin kanssa niin, että syyskuun viimeistä päivää vuonna 1923 seurasi lokakuun 14. päivä korjatussa kalenterissa, joten ikään kuin hypättiin eteenpäin 13 päivää. Uutta kalenteria käytetään muun muassa Konstantinopolin, Aleksandrian, Antiokian, Kreikan, Kyproksen, Romanian, Puolan ja Bulgarianortodoksisissa kirkoissa. Muusta ortodoksimaailmasta poiketen Suomen ja Viron ortodoksit noudattavat gregoriaanista kalenteria. Gregoriaaninen kalenteri on tällä hetkellä 13 päivää edellä vanhaa juliaanista kalenteria.

Juutalainen kalenteri, jossa vuosiluvut lasketaan Tooraa seuraten maailman luomisesta, pohjautui varhaisempaan Babyloniassa kehitettyyn kalenteriin. Siinä yhdistyivät kuu- ja aurinkovuosi. Antiikin Kreikassa ja Roomassa seurattiin kuuvuotta, joka jakaantui kuun kierron mukaan kahteentoista 28 päivän kuukauteen. Tämä tasattiin aurinkovuoden kanssa karkauskuukausilla. Juutalainen uskonnollinen kalenteri noudattaa yhä tätä laskutapaa. Juutalaiset vuorokaudet ja juhlapyhät alkavat aattoillan auringonlaskusta ja kestävät kalenteriin merkityn päivän illan auringonlaskuun.

Islamilainen kalenteri on ainoa nykyään käytössä oleva puhdas kuukalenteri. Se perustuu siis kuun vaiheisiin. Uusi kuukausi alkaa aina uuden kuunsirpin ilmestymisestä taivaalle. Kuukausi kestää 29–30 päivään ja loppuu uuden kuun tulemiseen. Islamilaisessa kalenterissa vuorokausi vaihtuu auringonlaskun jälkeen. Esimerkiksi perjantain vietto aloitetaan jo torstai-iltana. Islamilainen kalenterivuosi on lyhyempi kuin aurinkovuosi, joten kalenterin uusivuosi ja juhlat siirtyvät hitaasti vuodenajasta toiseen.

Islamilaiset kuukaudet:

  1. Muharram
  2. Safar
  3. Rabia al awwal
  4. Rabia al thani
  5. Jumada al ula
  6. Jumada al thani
  7. Rajab
  8. Shában
  9. Ramadan
  10. Shawwal
  11. Dhu al qada
  12. Dhu al hijjah

Muslimit aloittavat ajanlaskunsa Muhammedin muutosta Mekasta Medinaan vuonna 622 (hijra). Islamilaisessa kalenterissa lyhennettä A.H. (after Hijra) käytetään samalla lailla laskettaessa aikaa jälkeen ajanlaskun alun kuin länsimaalaisessa kalenterissa lyhennettä jKr. (jälkeen Kristuksen syntymän, Lat. AD Anno Domini).

Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on käytössä lukuisia muitakin kalentereita ja erilaisia ajanlaskutapoja. Sinänsä ”uusivuosi” on siis aina sopimuksenvarainen asia ja tarkastellessamme eri uskontoperinteiden uusiavuosia huomaamme vuoden vaihtuvan eri aikoina eri kulttuuri- ja uskontoperinteissä.

Nimipäivät ovat suomalaisessa perinteessä vakiintuneet juhlapäiviksi syntymäpäiväjuhlien vieton rinnalle. Nimipäivänä saatetaan muistaa nimipäiväkortein tai esimerkiksi nimipäiväkahveilla. Vaikka nimipäivänvietolla ei nykypäivänä olekaan uskonnollista merkitystä se on periytynyt almanakkaan katolisen kirkon pyhimyspäivien vietosta. Katolisella ajalla lapselle annettiin nimi mieluiten jonkun pyhimyksen mukaan, ja katolinen kirkko edellyttää edelleenkin, että kasteessa annettavilla nimillä on kristillinen merkitys. Nimipäivän vietto liittyy tällöin nimen ilmaiseman pyhän ihmisen juhlapäivään. Katolisen kristillisen kasvatuksen tehtävänä on selvittää lapselle nimen valinnan perusteet ja opettaa häntä rukouselämässään keskustelemaan nimikkopyhänsä kanssa sekä luottamaan, että tämä esirukouksillaan tukee häntä läpi elämän.

Vaikka nimipäivän vietto on Suomessa vakiintunut vasta reformaation jälkeen, jolloin pyhimykset eivät evankelis-luterilaisessa perinteessä näytelleet niin suurta osaa, on nimipäivien juhlinta vakiintunut suomalaisessa kansanperinteessä yleiseksi tavaksi. Noin 40 prosenttia nimipäivän nimistä on kirkollista alkuperää ja suurin osa kristillisperäisistä nimistä vielä alkuperäisillä paikoillaan. Nykyisin nimipäiviä samassa mielessä kuin meillä, juhlitaan vain Ruotsissa ja joissain määrin Norjassa. Muualla nimipäivien vietto on tapana kutakuinkin tuntematon.

Nimipäivät ovat suomalaisessa luterilaisessa perinteessä vakiintuneet juhlapäiviksi syntymäpäiväjuhlien vieton rinnalle. Nimipäivänä saatetaan muistaa nimipäiväkortein tai esimerkiksi nimipäiväkahveilla. Vaikka nimipäivänvietolla ei nykypäivänä olekaan uskonnollista merkitystä yleensä, se on periytynyt almanakkaan katolisen kirkon pyhimyspäivien vietosta. Katolisella ajalla lapselle annettiin nimi mieluiten jonkun pyhimyksen mukaan, ja katolinen kirkko edellyttää edelleenkin, että kasteessa annettavilla nimillä on kristillinen merkitys. Nimipäivän vietto liittyy tällöin nimen ilmaiseman pyhän ihmisen juhlapäivään. Katolisen kristillisen kasvatuksen tehtävänä on selvittää lapselle nimen valinnan perusteet ja opettaa häntä rukouselämässään keskustelemaan nimikkopyhänsä kanssa sekä luottamaan, että tämä esirukouksillaan tukee häntä läpi elämän.

Reformaation jälkeen, jolloin pyhimykset eivät evankelis-luterilaisessa perinteessä näytelleet niin suurta osaa, nimipäivien juhlinta on vakiintunut suomalaisessa kansanperinteessä yleiseksi tavaksi. Noin 40 prosenttia nimistä on kirkollista alkuperää ja suurin osa kristillisperäisistä nimistä vielä alkuperäisillä paikoillaan kalenterissa.

Vuodesta 1929 Helsingin yliopisto on laatinut erilliset nimipäiväkalenterit suomenkielisille ja ruotsinkielisille väestöryhmille. Suomalaista ja suomenruotsalaista nimipäiväalmanakkaa on toimitettu niin, että niiden muodostama kokonaisuus palvelisi mahdollisimman hyvin koko väestöä. Jos jotain nimeä ei löydy suomalaisesta kalenterista, sen nimipäivää voi hyvin viettää suomenruotsalaisen kalenterin mukaan – ja päinvastoin. Saga ja William olivat suomenruotsalaisten suosikkinimiä vuonna 2018.

 

Ortodoksisessa perinteessa nimipäivän ”juhlinnan” kohteena on lapsen nimeen liittyvä taivaallinen suojelija tai esirukoilija, ja hänen muistonsa. Vanhan itäisen ja slaavilaisen perinteen mukaan ei juhlittaisi edes syntymäpäivääkään, vaan ainoastaan nimipäivää, eli taivaallisen suojelijan muistopäivää. Nimi annettiin myös usein niin, että kalenterista katsottiin minkä pyhän nimi sattui olemaan lapsen syntymäpäivänä merkattu kalenteriin, ja lapsi sai tämän, tai lähipäivän pyhän nimen.  Tämä käytäntö on kuitenkin muuttunut ja mukautunut nykyiseen Suomessakin vallitsevaan länsimaiseen käytäntöön ja ortodoksit viettävät yleensä nimipäivää ja syntymäpäivää erikseen.

Ortodoksisessa kalenterissa sama nimi voi kuitenkin ilmestyä monta kertaa ja useammallakin eri päivällä. Esimerkiksi Johannes-nimisiä pyhiä on kalenterissa lukuisia, muiden muassa apostoli ja evankelista Johannes Teologi, pyhä Johannes Kastaja, pyhittäjä Johannes Siinailainen, pyhittäjä Johannes Damaskolainen, pyhä Johannes Krysostomos ja pyhittäjä Johannes Kojussa-asuja. Ihmisen nimipäivä määräytyy kuitenkin sen pyhän mukaan, jonka kaimaksi hänet on nimetty. Näin esim. Hannu, jolla voi olla kasteen yhteydessä nimettynä taivaallisena suojelijana ja esirukoilijana jokin monista eri Johannes-nimisistä pyhistä ( Johannes Kastajaapostoli JohannesJohannes Damaskolainen…), viettää suojeluspyhänsä nimipäivää vain kerran vuodessa. Nimipäivä on sinä päivänä, jolloin muistellaan omaa taivaallista suojelijaa.

Ortodoksisia nimiä ovat esimerkiksi  Daria tai Dareja, Alexander, Sofia ja Ksenia.

 

Saamelaisessa nimipäiväkalenterissa on 566 nimeä.   Omaperäisiä saamelaisnimiä ovat Juoksáhkká ja Ahkebeaivi. Muita suosittuja nimiä ovat Sunna, Inka, Maria ja  Jere, Áilu ja Matias.

2000-luvulla saamelaisnimien määrä on lisääntynyt, mihin omalla nimipäiväkalenterilla on varmasti ollut vaikutusta. Myös vuoden 2004 alussa voimaan tullut uusi saamen kielilaki, jolla turvataan saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, on lisännyt saamenkielisten nimien käyttöä.

Saamelaisen nimipäiväkalenterin on laatinut professori Pekka Sammallahti Oulun yliopistosta. Tätä nimipäiväluetteloa on pidetty merkittävänä kulttuuritekona niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa, joissa vastaavanlaisia kalentereita ei ole.

 

LÄHDE: Yliopiston almanakka

  • Lempiäinen, Pentti: Pyhät ajat. Kirjapaja 2008. 6. uudistettu painos.
  • Oja, Heikki: Aikakirja 2007. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto
  • Parland, Milena: Juhlitaan yhdessä! Schildts 2010