Takaisin kalenteriin

Rosh hashana

Rosh hashana on juutalainen uudenvuodenjuhla ja maailman luomisen vuosijuhla. Siitä alkaa juutalaisessa vuodessa syyspyhien ja 10 katumuspäivän jakso, jolloin tulee punnita tekojaan ja miettiä miten voisi seuraavana vuonna toimia paremmin. Juutalaiset toivottavat toisilleen: ”Leshana tova tikatevu” eli ”Kirjoitettakoon sinulle hyvä vuosi”.  

Uutena vuotena juutalaisilla on tapana syödä hunajaan kastettuja omenaviipaleita ja toivoa, että tuleva vuosi olisi yhtä makea ja onnellinen kuin hunaja kirpeän omenan pinnalla. Silloin leivotaan tavallisesta poiketen pyöreitä chale-leipiä (yleensä pitkulaisia), jotta elämä jatkuisi katkeamattomana kuin ympyrän kehä.

Juutalaista uuttavuotta vietetään juutalaisen kalenterin mukaisesti tishri-kuun ensimmäisenä ja toisena päivänä. Juutalaisuudessa seitsemättä eli tishri-kuukautta pidetään maailman luomisen kuukautena.

Rosh hashana aloittaa juutalaisen vuoden syyspyhäjakson.  Siitä alkavat myös nk. kymmenen katumuspäivää, joiden aikana on aikaa katua edellisen vuoden aikana tehtyjä vääriä tekoja, pyytää tekoja anteeksi ja korvata teot lähimmilleen.  Shofarin eli pässinsarvesta valmistetun torven soittaminen kuuluu oleellisena osana juhlintaan. Shofar-torven on tarkoitus herättää sielu muistamaan jumalaa ja punnitsemaan tekojaan.

Juhlan ensimmäisenä päivänä on tapana ”heittää menneen vuoden synnit pois” tashlich”-seremoniassa. Taskut käännetään nurin veden äärellä, jolloin taskun pohjalla olleet muruset ja muut roskat putoavat veteen. Muruset symboloivat menneen vuoden vääriä tekoja, jotka vesi kuljettaa pois. Katumuspäivät päättyvät jom kippuriin, sovituspäivään.

Juutalaisen perimätiedon mukaan rosh hashana on myös Abrahamin, Iisakin ja Jakobin syntymäpäivä.

Takaisin kalenteriin