Pyhäinpäivänä hautausmaat loistavat valomerenä, kun perheet käyvät sytyttämässä kynttilän omaistensa haudoille. Vanhan kristillisen tavan mukaan kuolleita omaisia muistellaan kynttilöillä ja rukouksilla sekä hautausmailla vierailemalla. Evankelis-luterilaisessa kirkossa pyhäinpäivää, ennen kaikkien pyhien juhlaa, vietetään lokakuun 30. seuraavana lauantaina. Jo kristinuskon varhaisajoilla kaikkia marttyyrikuoleman kärsineitä alettiin muistaa omilla nimikkopäivillä. Kaikkien pyhien juhla sai alkunsa, koska jokaista marttyyriä ei tunnettu nimeltä.
Luterilaisessa perinteessä juhlaa kutsutaan pyhäinpäiväksi ja siinä korostetaan elävien ja kuolleiden välistä yhteyttä. Kirkoissa päivän Raamatun tekstit ovat vuorisaarnan kohta autuaaksi julistamisesta (Matt. 5:1-12) sekä uskossaan voittaneiden kuvaus (Ilm. 7:9-17). Jumalanpalveluksissa sytytetään kynttilä jokaiselle seurakunnan jäsenelle, joka on kuollut kuluneen vuoden aikana. Haudat on tapana koritella kynttilöin ja kukin. Pyhäinpäivän sanoma tulee ilmi myös kirkon liturgisissa väreissä, jotka ovat punainen ja valkoinen.
Entisaikaan pyhäinpäivän tienoilla vietettiin maaseudulla kekrijuhlia, jotka liittyvät sadonkorjuun juhlimiseen. Kekripäivällä ei alun perin ole ollut vakituista päivää, vaan sitä vietettiin sadonkorjuuntyön päätyttyä. Päivä vakiintui kuitenkin 1800-luvulla pyhäinpäivälle, minkä vuoksi kansan parissa pyhäinpäivää on sanottu myös pyhäkekriksi.