Lukeminen on arvokas ja tärkeä taito.
Kuinka monet eri aakkoset tunnet? Maailmalla ihmiset käyttävät kirjoittamiseen ja lukemiseen erilaisia, kauniita aakkosia: esimerkiksi kiinalaisia tai arabialaisia aakkosia. Jokaisella kielellä on oma kirjallisuutensa, joka koostuu saduista, runoista, eepoksista tai erilaisista kertomuksista, joiden avulla ihmiset kehittävät tietämystään maailmasta ja itsestään.
Ilman lukutaitoa ihmisillä ei ole elämässä yhtäläisiä mahdollisuuksia. Yhdistyneiden kansakuntien järjestö UNESCO:ssa työskennellään maailman ihmisten lukutaidon parantamisen puolesta. Kaikille maailman lapsille kuuluu oikeus koulunkäyntiin. Kuitenkin maissa, joissa on vallinnut vuosia sota, on usein paljon sekä lapsia että aikuisia, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta oppia lukemaan. UNESCO työskentelee sen puolesta, että nämäkin ihmiset saisivat lukutaidon. Kansainvälistä lukutaitopäivää on vietetty monissa maailman maissa jo yli 50 vuoden ajan.
UNESCO:n pääkonttori on Pariisissa. Siellä työskentelee ihmisiä kaikkialta maailmasta tukemassa kulttuuria ja taidetta sekä suojelemassa maailman kulttuuriperintöä.