Johannes Kastajan päivä on perinteisesti ollut kristityille tärkeä juhlapäivä. Johannes oli profeetta, joka saarnasi ja kastoi ihmisiä Jordan-virrassa. Raamatun mukaan hän kastoi myös Jeesuksen.
Johanneksesta on johdettu paljon suosittuja miesten nimiä eri kieliin. Esimerkiksi ne, joiden nimi on Johannes, Johan, Jussi, Ivan tai Juan, viettävät tänään nimipäiviään.
Johannes Kastaja on tärkeä kristillinen hahmo, joka muun muassa kastoi Jeesuksen Jordan-virrassa. Kristityt pitävät häntä Vanhan testamentin ilmoittamana Jeesuksen edeltäjänä. Sekä Uuden testamentin evankeliumit että Koraani pitävät häntä profeettana.
Katolinen kirkko on omistanut Johannes Kastajalle vuodessa useita päiviä. Reformaation jälkeen niistä säilyi Suomen evankelis-luterilaisessa perinteessä vain hänen syntymäjuhlansa eli juhannus 24.6. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Juhannuksen ajankohta johtuu siitä, että Luukkaan evankeliumiin ( 1:26,36) pohjautuvan legendan mukaan Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Tosin oikea päivä olisi 25.6, mutta 24.6 perustuu vanhaan roomalaiseen kalenteritraditioon.
Ruotsissa ja Suomessa juhannusta on vuodesta 1955 lähtien vietetty 20. ja 26.6 välisenä lauantaina. Useimmissa muissa maissa se ei ole kansallinen vapaapäivä.